Borderterrieri - nimen alkuperä

Borderterrieri on alkujaan englantilainen terrieri, joka on kotoisin Englannin ja Skotlannin rajaseudulta. Kreivikunta josta borderterrierin pääasiassa uskotaan olevan lähtöisin on nimeltään Northumberland. Jos haluamme olla vielä tarkempia voimme sanoa, että borderterrieri kotoisin Coquetdalista - Heviotvuoren alapuolisesta laaksosta.

Nykyisen nimensä borderterrieri sai vasta vuonna 1880. Borderterrieri nimen uskotaan juontavan juurensa siitä, että borderterrieri on kotoisin Englannin ja Skotlannin rajaseudulta. Sana border tarkoittaa reunaa tai rajaa. Toisen mielipiteen mukaan borderterrieri olisi saanut nimensä Skotlannissa sijaitsevan Borderin kreivikunnan mukaan. Historia tuntee borderterrierin myös nimillä Conquetdalterrieri ja Redesdaleterrieri.

Borderterrierin alkuperäinen käyttötarkoitus

Borderterrieriä käytettiin alunperin metsästyskoirana ja se on jalostettu tätä tarkoitusta varten. Borderterrierin tulee jaksaa seurata ravaavaa hevosta päivän ajan ja tarpeen vaatiessa sillä tulee olla riittävästi rohkeutta ja terävyyttä ajaakseen kettu esiin vuoriston piilopaikoista.

Borderterrieri pääsi pienen kokonsa ansiosta louhikkoihin ja muihin ahtaisiin onkaloihin, joihin suuremmat ajokoirat eivät mahtuneet. Näissä louhikoissa piileksi ketun lisäksi myös mäyriä, saukkoja, näätiä ja joskus jopa jokunen villikissakin. Kun borderterrieri oli saanut jaettua ulos piiloistaan riistan, niin sen jälkeen riistaa ajettiin ratsastajien ja kettukoirien avulla, kunnes riista saatiin metsästettyä.

Tämä metsästysmuoto, ketunajo ratsailla, on säilynyt Iso-Britanniassa 1200-luvulta asti harrastuksena jolla yläluokka huvitti itseään. Myös maanviljelijöille tällä metsästysmuodolla oli tärkeä merkitys, sillä sen avulla saatiin pidettyä asioissa jatkuvasti kasvava petokanta, joka oli uhkaksi lammastaloudelle, joka muodosti tärkeän osan maanviljelijöiden toimeentulosta.

Jo 1200-luvulta on löydettävissä viitteitä, että terriereitä käytettiin metsästyksessä apuna borderterrierin "kotikonnuilla", Northumberlandin alueella. Tuohon aikaan metsästys oli sallittua vain ylemmille yhteiskuntaluokille ja siihen tarvittiin aina kuninkaan myöntämä lupa.

Ketunpyynti Northumberlandin kivikkoisessa maastossa ei olisi ollut mahdollista ilman terrieriä, joka pystyi tehokkaasti ajamaan ketut ja muut tuhoeläimet esille piiloistaan.
Kuningas Henry III myönsi John Fitz Robertille luvan, että hän saa pitää koiria ketunpyyntiä varten Northumberlandin alueella. Emme voi sanoa varmasti, että John Fitz Robertilla olisi ollut juuri borderterriereitä, mutta voimme aavistaa, että hänellä oli terriereitä, joista aikanaan muodostuisi borderterrieri.

Borderterrieri muotoutuu omaksi rodukseen

Vasta 1700-luvulla borderterrieri alkoi muotoutua omaksi rodukseen. Vuonna 1750 Arthur Wentworth maalasi maalauksen terrieristä, jota käytettiin luolametsästykseen. Uskotaan, että Arthur Wentworthin maalaama terrieri olisi ollut juuri borderterrieri. Wentworthin maalauksen lisäksi on useampia lähteitä, jotka mainitsevat, että borderterrieriä käytettiin metsästyskoirana 1700 - luvulla.

Vuonna 1921 - vuosi sen jälkeen kun Englannin kennelliitto oli tunnustanut borderterrierin omaksi rodukseen julkaistiin kirje Lordi Lonsdalelta lehdessä Our Dog. Lordi kertoi kirjeessään, että hänen perheellään oli ollut borderterrierin tyyppisiä terriereitä Lowthrissa Cuberlandissa aina vuodesta 1732. Lordi Lonsdale kertoo myös, että oli myös olemassa maalaus jossa on kaksi sinistä borderterrierin tyyppistä koiraa. Hän mainitsee että rotua kutsuttiin tuolloin Ullswater terrieriksi, ja että Lowtherinlähistöllä oli eräs rodun kasvattaja.

Mr. Garrow oli erittäin taitava allroundtuomari ja antaumuksellinen koiraihminen, joka on tunnettu myös nimellä The Grand Old Man of Dogs, kommentoi Ullswaterterriereitä sanomalla että ne olivat sinisiä tai valkoisia, tiivisturkkisia terriereitä, mutta selvästikään ne eivät olleet borderterriereitä. Mr Garrow tunsi itse erittäin hyvin borderterrierin ja hänen sanomallaan oli suuri painoarvo. Hän ei kuitenkaan pystynyt sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että borderterrierin esi-isänä olisi myös ollut Ullswaterterrieriä. Varsinkin, kun kuuluisan borderterrierin "North Tyne Grypin" sukutaulussa mainitaan kaksi Ullwaterterrieriä! "North Tyne Gyp" oli erittäin pidetty ja ahkerasti jalostukseen käytetty uros 1920-luvulla.

Piper allen

Kun puhumme borderterrierin historiasta on meidän syytä myös mainita myös "Piper Allen", sillä hänet mainitaan usein borderterrierin historian yhteydessä. James Allan, jota kutsuttiin myös nimellä "Piper Allen" oli 1700-luvulla elänyt taitava säkkipillinsoittaja. Hän oli syntynyt Holystonessa romaanileirissä ja eli kiertolaiselämää yhdessä isänsä Williamin kanssa. Piper Allenilla kerrottiin olleen dandiedinmontin- bedlingtonin- ja borderterriereitä. Allen ei koskaan tehnyt pääasiallisesti kasvatustyötä, koska kulkijaelämänsä vuoksi hänellä ei ollut vakituista asuinpaikkaa. Piper Allenille koirat olivat tärkeitä myös elannon saannin kannalta. Hän metsästi koirineen ja myi sitten saaliidensa arvokkaat nahat. Allen piti koiriaan niin arvokkaina, että hänen kerrotaan kieltäytyneen elämänpituisesta sopimuksesta elää herttuan maatilalla maksuna yhdestä terrieristään! Piper Allen ja borderterrieri voidaan yhdistää seuraavasti: Allenin tiedetään myyneen terriereitä Ned Dumnille, joka vuorostaan myi terriereitä James Davidsonille. Davidson on kuuluisa siitä, että hän teki dandiedinmontin terrierit tunnetuksi.

Teoksessa Dogs of the British Isles vuodelta 1872, sanotaan dandiedinmonteja käsittelevässä kappaleessa, että 1700-luvun lopussa, että Englannin ja Skotlannin rajamailla oli vielä yksi terrierirotu, joka muistutti dandiedinmontin terrieriä, mutta oli korkearaajaisempi, sillä oli lyhyempi runko ja pienempi pää, sekä samat värit kuin dandiella. Mainittiin myös, että oli yleistä risteyttää dandie tämän terrierin kanssa. Tärkein yhdistävä tekijä joka johtaa meidät Piper Alleniin oli James Davidsonin ensimmäinen terrieri Tuggin, joka oli teoksessa Dogs of the Brithiss Isles mainitun terrierirodun edustaja!

Tuggin eli 1880-luvulla ja se mainitaan useamman kerran englantilaisessa kirjallisuudessa. Kirjallisuudessa sanotaan selvästi Tugginin olleen rajamailta mutta se ei ollut dandie tai bedlington, vaan sen uskotaan olleen borderterrieri.

Stonehag, The Dogs of British Isles teoksen kirjoittaja, jatkaa kirjassaan kertomusta tästä "toisesta terrierirodusta", että se monessa suhteessa muistuttaa myös bedlingtonia. Bedlingtonin terrieri oli kotoisin samoilta alueilta kuin borderterrierin uskotaan olevan, Coquetlaaksosta. Tämän vuoksi monet uskovat, että borderterrieri ja bedlingtoninterrieri ovat toisilleen hyvin läheistä sukua. Tosin borderterrieriä pidetään paljon vanhempana rotuna kuin bedlingtoninterrieriä. Dandiedinmontinterrieri tulee myös samasta osasta maata kuin borderterrieri ja bedlingtoninterrieri. Yleinen uskomus on, että nämä kolme rotua ovat tällä alueella valelleiden tinureiden terriereiden jälkeläisiä ja sukua toisilleen.

Perheet Robson ja Dodd

Borderterrierin historiassa on laitettava paljon painoa Robsonin ja Doddin perheille. Nämä perheet olivat sukua keskenään. Robsonin perhe on metsästänyt Northumbelandissa aina 1720-luvulta lähtien, ja käytti metsästyksessä vain borderterriereitä kettukoiriensa lisäksi. Perhe on tehnyt niin paljon työtä rodun kehityksen eteen, että monet halusivat nimetä rodun Robsoninterrieriksi.

Mr Jacob Robson kirjoitti noin vuonna 1896:

"Näitä terriereitä on ollut reunamailla erittäin kauan, mutta nimi borderterrieri ei ole kovin vanha. Nimensä se sai siitä, että sitä kasvatettiin Englannin ja Skotlannin rajamailla. Sitä on aina jalostettu metsästysominaisuuksien mukaan ja käytetään pääasiassa yhdessä Border Foxhoundien ja Tyne Foxhoundien kanssa. Redwater, North Tyne, Coquet ja Skotlannin raja ovat ne alueet joilla näitä terriereitä pääasiassa kasvatetaan. Isälläni oli hänen asuessaan East Keilderissä 1840-1850 muutama erinomainen tämän rodun edustaja.

Isäni ja vanha Mr Dodd asettivat tämän terrierin kaikkien muiden edelle ajettaessa kettuja ulos piiloistaan. Niiden terävyys ja metsästysvaisto tekee niistä erittäin sopivia tehtävään. Niiden koko vaihtelee paljon, mutta 6,8-8,1 kg koko on sopivin. Kun niistä tulee suurempia, se vaikeuttaa niiden mahdollisuutta seurata kettua maan alle. Pieni terrieri suurella metsästysvietillä on aina paras.

Flint, sinapinvärinen uros, joka omistimme lähes 30 vuotta sitten, oli pieni ja paras ketunajaja jonka olen koskaan nähnyt. Se oli varovainen heti suuaukolla jos kettu oli sisällä, mutta kerran aloitettuaan se oli niin terävä ja varma ettei koskaan epäonnistunut ketun ulosajossa.

Paras väri on punainen tai sinapinvärinen, mutta on olemassa useita muunnelmia. Turkin on oltava kova, karkea ja tiivis voidakseen suojata koiraa kosteudelta ja kylmältä. Sen tulee seistä suorilla jaloilla ja sen selän tulee olla lyhyt. Vahvat leuat ovat hyvät, mutta kuono ei ole niin pitkä kuin dandiella tai skotlanninterrierillä."

Thomas Gray

Vuonna 1891 mainitaan borderterrieri ensimmäisen kerran Thomas Grayn kirjassa Dogs of Scotland. Hän kirjoittaa, että borderterrieriä voidaan pitää reunamaiden alkuperäisenä terrierinä, josta sekä dandiedinmontin- että bedlingtoninterrieri polveutuvat. Dandie ja bedlington ovat molemmat risteytyksiä, mutta borderterrieri on näyttänyt aina samalta.
Gray jatkaa kuvaamalla rotua puhtaaksi metsästyskoiraksi, ja ettei kauneudella ole mitään painoarvoa suhteessa metsästysominaisuuksiin. Hän sanoo borderterriereitä joskus nähdyn koiranäyttelyissä ja että ne olivat herättäneet ulkonäöstään huolimatta kiinnostusta. Niiden älykkäät silmät, kova turkki ja yleinen virkeys on tehnyt niistä viisaan rodun jota ei vielä ole pilattu.

Tietonsa rodusta Gray sai Thomas Robsonilta. Thomas Robsonin kirjeestä Greylle voidaan lukea paljon mielenkiintoisia asioita, muun muassa hänen näkemyksensä koiran koosta. Robinson sanoo, että borderin tulee aina olla pieni, ei edes puolta dandien painosta. Hänen puheistaan päätellen on kyse borderista, jonka paino on alle 6 kg!

Siihen aikaan kasvattajilla ei ollut mitään määrättyä rotumääritelmää, mutta kasvattajilla oli hyvin tarkka ja selvä näkemys siitä millainen borderterrierin tuli olla soveltuakseen metsästykseen. Thomas Robson kirjoitti hyväksytyistä väreistä ja mainitsi punaisen, harmaan, vehnän, pippurin ja sinapin, ja että hieman valkoista väriä rinnassa tai jaloissa oli sallittua. Valkoisen värin uskotaan juontavan juurensa risteytyksestä pienen valkoisen terrierin kanssa turkinlaadun parantamiseksi. Sen ajan risteytyksistä juontuviksi piirteiksi yhdistetään myös valkoiset rintaläikät, joita nähdään edelleen monilla tämän päivän koirillakin.

Alkuperäinen teksti: Borderterrierboken (Eva Welander - Andersson)
Käännös: Susanna Öman
Tekstin muokkaus: Sini Lindroos