May 8, 2008 |
| |
Tami
on oikea ilopilleri, mutta kyllä tästä saksalaisesta herrasta myös
draamakuninkaan oireita löytyy. Tami on saanut lempinimekseen Schumacher.
Lempinimi juontaa juurensa Tamin tavasta "kaasutella" pitkin pihaa.
Poika on jatkuvassa liikkeessä, tehden äkkinäisiä käännöksiä,
vetäen kurvit suoraksi ja painaen kaasun pohjaan. Tami
on nyt vuoden tai pari poissa jalostuskäytöstä, sillä yhdellä
Tamin pennuista on todettu pienisilmäisyys. Ja haluamme että Tamin nykyiset
jälkeläiset hieman kasvavat ja kehittyvät jotta näemme että
tätä sairautta ei esiinny Tamin jälkeläisissä enempää
ja toisaalta näemme millaista jälkeä poikamme on jättänyt.
|
| |
| Profile |
 |
| Syntynyt: | 10.8.2004 |
| Rekisterinumero: | FIN31478/07 |
| Kasvattaja: | Janina
Kuse, Germany | | | |
| |
| |
| Karvaisuus |
| Tamin
runkokarvat ovat harvassa ja ovat laadultaan pehmeitä. Runkokarvan kasvu
ei myöskään ole kovin nopeaa ja pysähtyy noin kahdessa, kolmessa
viikossa. Tukka,
tassu ja häntä karvat ovat hyvin selkeärajaisia, ja niiden karvat
ovat enemmän jouhimaisia. Karva ei myöskään tällä
alueella ole kovin tiheäkasvuista, vaan iho näkyy kaikkialta hyvin läpi.
Karvaisin alue Tamissa on pää. Tamin
karvan laatu on karkeaa. Se on varsin helppo siistiä sängettömäksi
moserin ja partakoneen avulla. Tamin
olen arvioinut karvaisuudeltaan kuuluvan kakkos- ja kolmosasteen välimaastoon.
Sen karvaisuusasteelle antaisin itse arvoksi 2,9 | |
| | |
| |
| Purenta
ja hampaat |
 |
Tamilla on normaali ristipurenta.
Tamilta puuttuu seuraavat hampaat: Yläleuka:
2 välihammasta 2 poskihammasta Alaleuka:
2 välihammasta 2 poskihammasta Puutuvat
hampaat on merkitty mustalla vasemmalla olevaan kaaviokuvaan. |
| | | |
| |
| Terveys |
| Tutkimustulokset: |
| Lonkat
A/B | | | | Kyynärät
0:0 | | | | Polvet
0/0 (17.9.2007) | | |
| Silmät
terveet. Ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia. (11.6.2007, Ell Tarja Kolisoja) |
| |
| prcd
PRA tulos: Normal / clear (26.6.2007, #07-5789) | | |
| Sydänkuuntelu:
Ei sivuääntä (14.12.2007) | | |
| |
| |
| Ulkomuoto |
| Väri: | Mahonki |
| Tyyppi: | Kauris
(deer) | | Koko: | 31
cm / 5,0 kg | | Korvat: | Vasen
korva pehmeä, mielialakorva. Tami roikottaa korvaansa kun se on väsynyt,
tympääntynyt tai "muuten vaan loukkaantunut". Normaaliolossa
korva on pystyssä. Nousee pystyyn itsestään ilman teippaamista. |
| Tittelit: | EUJV-05
D JMVA BDJSG-05 | | Muut
tulokset: | Club
Junior Winner CER 2005 VDH Junior Winner Leipzig 2005 State Junior Winner
2005 Junior Winner Amsterdam 2005 State Winner Bavaria 2006 Crufts
qualification 2007 | | | |
|
| |
|
| |
| Linjaus
& Sukusiitosprosentti | +
Kojak King Of The Blues 1,5203717% + Kojak Kavalier 1,0796054% + Avacado
Von Chen-Yu 0,9765625% + Gipez's Ying Ming Of Mordor 0,7501602% ===================================
yhteensä 5,6107735% | | |
|
| |