|
July 16, 2008
|
| |
|
Taylor
muutti Suomeen marraskuun alussa 2007. Nuori herra oli Suomeen
tullessaan 14 kuukauden ikäinen ja oli iloksemme asunut
koko pentuaikansa kasvattajansa luona "kotikoirana",
joten poika saapui Suomeen häntä heiluen. Taylor
harrastaa Sinin kanssa agilityä ja laji tuntuu sopivan
pojalle mitä parhaiten.
Taylor
on ikävä kyllä, Skotin tavoin, käytettävissä
ainoastaan omille nartuillemme jalostukseen.
|
| |
| Profile |
 |
| Syntynyt: |
29.9.2006 |
| Rekisterinumero: |
AH00837401 |
| Kasvattaja: |
Judith
Topf (Kennel
Tu'yu, UK) |
| | |
| |
| |
| Karvaisuus |
| Kuva
tulossa... | Taylor
on keskikarvainen karvaton kiinanharjakoira, jolle kasvaa kolmessa viikossa vahvempaa
karvoitusta selkään ja lonkkien ja reisien päälle. Karvoitus
on hyvin vähäistä rinnassa, vatsassa ja lapojen päällä.
Naamassa karvoitus on voimakkainta. Taylorin
karvanlaatu on pehmeää, joten sen sängettömäksi työstäminen
sujuu parhaiten höylän avulla. Taylorin
olen arvioinut karvaisuudeltaan kuuluvan kolmosasteeseen ja sen "keskivaiheille"
eli Taylorin karvaisuusasteen arvoksi antaisin itse 3,3
|
 |
| | | |
| |
| Purenta
ja hampaat |
|
|
Taylorilla on vahvat,
isot hampaat ja hyvä ristipurenta, mutta toinen alakulmahammas on painunut
sisäpuolelle. Taylorilta
puuttuu seuraavat hampaat: Yläleuka:
2 välihammasta
4 poskihammasta Alaleuka:
4 välihammasta
Puutuvat
hampaat on merkitty mustalla vasemmalla olevaan kaaviokuvaan. Oikealla
on kuva Taylorin purennasta. Kuvan saat suurennettua klikkaamalla kuvaa. Kuvasuurennos
avautuu omaan ikkunaansa. |
 Toinen
kulmahammas on painunut sisään

Taylorin purenta edestä
| |
| | |
| |
| Terveys |
| Tutkimustulokset: |
|
Optigen
prcd PRA: Normal / Clear bd |
| |
| |
| |
| Ulkomuoto |
| Väri: |
Blue
Spotted |
| Koko: |
31-32
cm (12,5") / 6 kg |
| Näyttelytuloksia
UK: |
Qualified
CRUFT, Suomesta ERI |
| |
| Aika
& Paikka | Tuomari | Tulos |
| UK
Toydog 2007 | Sue
Dykes | 1st
in Class | | 4.8.2007
Championship Show of CCDC | Mr
Roger Stone (Vanitonia) | 3rd
in class | | 10-13.5.2007
National Show | Mrs
Alicia Pennington | Res
(4rd) in class | | 7.4.2007
Open Show of Chinese Crested Dog Club | Dr
Geoffrey Curr | 1st
Puppy Dog | |
| |
| |
| |
| Sukutaulu |
Jahan
Titanium Flash |
Woodlyn
Moptop Night Music |
Rohan's
Little Lion King SOD |
| Zucci
Jazz Fest at Shawcrest |
| Sanuchar
Dinah Might Jahan |
Gangster
Of Love K'Co |
| Winsalot
Maiden Chyna | | TuYu
Mythical Noir |
Jokima
Just A Legend |
Jokima
Julius |
| Jokima
Just Amazing | | Blandora
Ruby Red |
Alltot
Jack Frost At Glebeheath |
| Blandora
Cherry Bee | | | |
|
| |
| Linjaus
& Sukusiitosprosentti |
+
Kojak Kavalier 0,8328385% + Blandora High Fidelity 0,276465% + Kojak Kristmas
Kracker 0,0988504% + Staround Millers Raven Of Allegazoo Rive 0,0907548% +
Hey-Der Of Crest Haven 0,0900049% + Moonswift Hot Potato Of Blandora 0,0843986%
+ Staround Romeo 0,0840425% =================================== yhteensä
2,1922976% |
| | |
| |