Harja
Harja on ehdoton väline. Harjamieltymyksissä on varmasti eroja, mutta me suosimme Mason Pearson-harjoja. Valitsitpa minkä harjamerkin tahansa, harjan valinnassa on tärkeää että piikit ovat pyöreät. Voit testata harjan piikkien terävyyttä kämmenselkääsi kevyesti painamalla. Mikäli se ei raavi, harja on sopiva. Varmista ennen hankintaa, että piikit ovat tukevasti tyynyssä kiinni, niiden ei kuulu lähteä helposti irti.
Ihorasva
Nakun nahkaa joudutaan välillä rasvaamaan. Itse rasvaan omat koirani aina pesujen jälkeen (eli noin 1-2 vk välein). Suosittelemme aloe vera-pohjaisia tuotteita.
Kampa
Yleissääntönä kamman valinnassa voidaan pitää kamman piikien tylppäkärkisyyttä, muutoin koiran ihon vahingoittumisen riski kasvaa. Puutereiden turkin kanssa on saatu erinomaisia kokemuksia myös kammoista, joissa on pyörivät piikit (esimerkiksi Super- Groom). Pyörivät piikit auttavat selvittämään takkukohdat helposti.
Korvanpuhdistusaine
Karvattomien kiinanharjakoirapentujen korvia joudutaan yleensä teippaamaan. Teippaaminen ärsyttää aina jonkin verran korvia ja korviin kerääntyy herkemmin korvavaikkua. Teippien vaihdon yhteydessä korvat on hyvä puhdistaa huolellisesti. Suosittelemme ja käytämme itse Epi-Otic korvapuhdistusainetta
Kotiapteekissa
on pennulle hyvä olla aina varalla kyytabletteja ampiaisten pistoja varten (kyyn puremaan kyytabletit eivät nykytiedon valossa sovellu), maitohappobakteeria (Pect Balance), hiilitabletteja, pinsetit, sideharsoa, Canikur®-tabletteja sekä Betadine-puhdistusainetta.
Kynsisakset
Kynsisaksia on kahdentyyppisiä: giljotiini-tyylisiä sekä sirppiteräisiä. Se, kummasta itse pidät enemmän, on makuasia. Tärkeintä on, että kynsisakset ovat terävät ja ne leikkaavat nopeasti kynnen poikki. Pennun kynsisakset on helpointa leikata ihmisten kynsileikkureilla.
Matolääke
Pentu tulee madottaa viikkoa ennen rokotusta eli 11 ja 15 viikon iässä. Suosittelemme omille kasvateillemme Flubenol matolääkettä.
Oma peti
Oma peti on pennulle tärkeä asia. Se on paikka jonne pentu voi aina vetäytyä turvaan ja lepäämään. Pentua ei saisi häiritä tarpeettomasti kun se on omalla pedillään. Pentu nukkuu paljon ja unen aikana pentu kehittyy, joten annathan pentusi nukkua rauhassa. Petimateriaaliksi soveltuu helpostipuhdistettavat materiaalit esimerkiksi muoviset kaukalot joihin laitetaan pohjalle patja tai viltti. Rottinkiset korit saattavat olla vaarallisia, jos pentu innostuu puremaan korin reunoja, jolloin pentu saattaa nielaista korin paloja.
Panta ja hihna
Pennun panta on tukeva ja leveä. Pannassa on myös oltava hyvä lukkomekanismi ettei se aukea vahingossa. Itse suosimme koirillamme ja pennuillamme ns. puolikuristavia pantoja, jotka ovat nopeita laittaa päälle, ja oikean mittainen panta on turvallinen: se ei kurista mutta pentu ei myöskään pääse rimpuilemaan siitä pois.
Partakone / Höylä
Karvattomien nakulasten nahan viimeistelyyn sängettömäksi tarvitaan hyvälaatuinen partakone. Partakone on turvallisin vaihtoehto, mutta sängen voi myös poistaa höylällä. Höylällä siistittäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta, ettei pennun ihoa vahingoiteta. Höylää ei saisi koskaan käyttää ”kuiviltaan” vaan koiran nahka höylätään aina geelin tai vaahdon avulla. Käytössämme on Braun Syncro – parranajokone sekä Gillette Venus höylä.
Puruluita & ajanvieteleluja
Pentu tarvitsee virikkeitä ja leluja. Kaikki lelut joissa pentu joutuu käyttämään ”aivotyöskentelyä” ovat pennun kehitystä tukevia. Ns. aktivointileluja voi ostaa kaupasta valmiina (esim kong-lelut) mutta niitä voi helposti valmistaa itsekin esim. wc-paperihylsyistä ja maitotölkeistä
Shampoo ja hoitoaine
Shampoon ja hoitoaineen valinnalla on erittäin suuri merkitys kiinanharjakoirien turkinhoidossa. Normaalin koiran ihan pH-arvo on 7.0-7.4. Neutraalipiste on 7.0, joten koiran ihoa tulisi käsitellä lievästi emäksisellä aineella. Vertailun vuoksi: ihmisen ihon pH-arvo on n. 5.5. Käyttämällä ihmisille tarkoitettuja tuotteita ennemmin tai myöhemmin vahingoitat koiran karvoja.
Nuorelle koiralle tulee herkästi ”puberteetti-iässä” finnejä joiden pesuun voidaan käyttää Virbacin Episooth tai Etiderm pesuainetta. Saat ne apteekista tai eläinlääkäriltäsi
Teippiä korvien teippaukseen
Karvattomien harjakoiralasten korvia joudutaan yleensä teippaamaan. Korvien teippaus voidaan tehdä esim maalarinteipillä, mutta apteekista saa myös laadukkaampia ja ”pehmeämpiä” teippejä. Kasvattaja opastaa sinut oikeiden teippien valintaan. Omat suosikkimme ovat Leukoplast Silk ja Leukopor Kuitukangasteippi.
Trimmeri: Moser Chro Mini
Niin karvattomat kuin puuterilapset tarvitsevat trimmausta. Molemmille karvamuunnoksille on suositeltavin trimmeri Moser Chro Mini. Omille kasvateillemme hankimme mielellään koneen valmiiksi, jotta pentua päästään ajelemaan jo heti alusta alkaen. Tilaamme koneet Saksasta, jolloin koneen hinnaksi tulee hieman alle 80 euroa.
|